Triathlontreenileiriviikko Mallorcalla

IMG_2557[1]
Venla Koivula-Huttunen & Anssi Huttunen
Trivacamp II. Venla Koivula-Huttunen & Anssi Huttunen järjestämä triathlontreenileiriviikko, jonka valmennusporukan mukaan hyppäsin puolivahingossa. Viikko sujui kivasti. Säät oli hiukan epävakaista ja paikoitellen vilakkaakin… Kaupasta täytyi hiukan täydentää lämmintä kun olin lähtenyt matkaan ehkä hiukan liian optimistisin mielin. Menoa se ei haitannut. Sää on niin kotona kuin lomallakin asenne kysymys, ja sillä mentiin.

IMG_2427[1]
Minä & Shivi
LEIRIVIIKON TREENIT YHTEENSÄ: 25 tuntia ja 45minuuttia.

Uintia reilu 12km.

Pyörää 294km.

Juoksua 49km.  

Olihan siinä sitä  Hyvällä sykkeellä tehtyjä kilsoja ❤

Päivä numero 1 / perjantai – treeniä 3h

Pyörien kasausta, minä itte meiningillä paitsi Anssi oli kullanarvoinen apu meitsille. Joskus mä vielä hanskaan niin purun kun kasauksenkin ihan itte, kun onhan se ihan pro meininkiä!!

Juoksu treeni Venlan ja Anssin ohjaamana, paikkoja avaavia dynaamisia liikkeitä treenin lomassa noin 90min

Ehtoolla uimatreeni omatoimisesti noin 90min, 50m ulkoilmaaltaassa jossa lämmitetty merivesi… Kellossa ei ollutkaan oikea allasmitta niin treenin kilsat jäi epäselviksi… Villi veikkaus että 3km tuli kauhottua 🙂

IMG_2389[1]

 

Päivä numero 2 / lauantai – treeniä 4h 15min

Duathlon-treeni: PYÖRÄ  -JUOKSU – PYÖRÄ -JUOKSU, pyöräreittiin tutustuttiin alkuverkan ominaisuudessa.

Näin treeni sitten meni: PYÖRÄ osuus: 40km 1:45h PK1 – JUOKSU 9km 1:00h PK2 – PYÖRÄ 21km 50min PK2 – JUOKSU 3km 18min VK2

Ehtoolla ihan vaan kokemuksena avovesiuintia meressä noin 2o minuuttia ja meduusan pistos. Aiiiii!!

 

Päivä numero 3 / sunnuntai – treeniä 3h 50min

AAMU: Uintitreeni altaassa koutsin johdolla 90min 3,2km ja huh huh!! Hyvää settiä pukkas tulemaan!! Tykkäsin!!

ILTAPÄIVÄ: Pyörätreeni 60km tutustuttiin maanantaiseen traithlonkisa reittiin. PK sykkeillä kesto n 2:20h

IMG_2407[1]

 

Päivä numero 4 / maanantai / harjoitustriathlonkisa 750m / 45km / 10km

Treeniä yhteensä: noin 2:50h

startti klo:8.00

Uinti uitiin altaassa, sai uida märkäpuku päällä, niin tein ja aika noin 18min…. Tosin menin laskuissa sekaisin 2 altaanmitan jälkeen niin ihan en ole varma paljonko oikeasti tuli uitua kun tietenkin PolarV800:kin oli eri mieltä uidusta matkasta. MURR. Ja jos mahdollista niin ihan niinkuin koko märkäpuku haittaisi mun uintia :O En mene vannomaan mutta ei mitään järkee mun menossa vedessä. Ei tyytyväinen, mutta lajiosio tuli suoritettua!

Pyörä. Aika kylmä oli kun hyppäsi pyörän selkään ja oli pakko polkea itseensä lämpöä. Pyörä kulki ihan mukavasti, ei isompia pulmia… Tuttuja selkiä tuli vastaan ja sekös tyttöä hymyilytti. Kieltämättä tuli mieleen, että jos vain olisi piirun verran parempi uimari niin ei tarvitsisi polkea kuin hullutuulispää 😀 Osuudelle aika 1:33h. Tuulinen & raskas reitti – ihan kympin suoritus multa pyörään. Tyytyväinen. KYLLÄ.

Juoksu. Päätin että juoksen kympin kiltisti koutsin toivomalla…. 83-85% max sykkeistä. Ja näin tein. Juoksu tuntui kohtuulliselta ja näytti kuulemma ”hyvältä”… jota en tosin allekirjoita, mutta hyvinhän se sujui ja kello pysähtyi aikaan 57:20min. TYYTYVÄINEN. KYLLÄ. 

Tällä suorituksella minut palkittiin voittajana… 

Päivä numero 5  – treeniä 4h 20min

Aamujuoksu 8km / 1h / PK

Aamupäivätreeni klo:9-10.30 UINTI altaassa 90min 3,2km päälle juoksua 30min 4km PK

Iltapäivätreeni:PYÖRÄ 50km 1h50min Kylään kahville. PK.

Päivä numero 6 – treeniä 5h 45min

AAMU: UIMATREENI altaassa 90min 3,2km

AAMUPÄIVÄ: PYÖRÄTREENI. Pyörillä Sant Sebastianin luostarille, jossa odotti huisi mäki: 6,5% nousulla 5km matka. SERPENTIINIÄ. TUNKKAAMISTA. RUNTTAAMISTA. Uutta ja kivaa. Menomatka oli todella raskas, tuuli vastaan ja sivuttain vaikeutti etenemistä ihan kunnolla, polkuaika 2:45h mennessä. Tullessa 1:30h…. Kertoo ehkä jotain (???)

Päivä 7 Matkustus kotiin. –  treeniä 1:45h

AAMULENKKI omatoimisesti rennolla jalalla, 1:45h -14km -PK

IMG_2399[1]

Hyvä viikko, hyvä leiri, hyvä porukka, hyvät vetäjät, hyvät puitteet, hyvä hotelli, hyvä ruoka – P A R E M P I   M I E L I ❤ ❤ ❤ Kiitos!! Kiitos perhe. Kiitos mummo. Kiitos pomo. Kiitos kanssaleireilijät!!

Lähtisin milloin vaan uudestaan!!

 

IMG_2493[1]

<3lla Miia-Maria

Triathlontreenivinkki II

tammi-helmi 16 132

Vinkkiä tällain pääsiäisviikon maanantaille. 🙂

Ihan perus triathlontreeni mikä kuuluu viikko ohjelmaani, on kuulunut oikeastaan koko talven, on yhdistelmätreeni. Tämä treeni on yksi viikon kovista, ja tätä tehdessä on hyvä että kroppa on levännyt, alla palauttavaa liikettä, mieli virkeä ja täynnä tsemppihenkeä. Tällöin treenissä pysyy positiivinen noste ja tekeminen on kivaa. Vaikka se on kovaa niin se on kivaa, ja sillä on suuri merkitys.

Pyörä 60min VK1 – juoksu 45min VK1- VK2

Pyörä setti alkaa kevyellä kampien pyörittelyllä, noin vartin ajan. Tämän jälkeen nollaan kellon ja ajastan 60minuutin setin. Poljen sen VK1 tuntumassa. Tiukkaa duunia. Ei kestä kuunnella musiikkia, on kuunneltava jalkaa. Täysin keskittyen. Kun tunti kulunut, nopea vaihto, pyöräkengät lenkkareihin – 1 minuutti, ja juoksumatolle.

Juoksu 45min, valitsen vauhdit hakien päivän sykkeitä, missä kohtaa ollaan juoksusykkeiden osalta noin VK1 tuntumassa, siitä startti. Väsymmällä kropalla nopeudet on rauhallisempia, kun pääsee jopa aliharjoitellut-tilasta tekemään tällaisen, nopeudet voi alkaa hyvinkin 9,7km/h huitteista. Mutta perus on että aloitan 9km/h nopeudesta, sitä 10min, sitten;

9,2km/h – 10min

9,5km/h – 10min

9,7km/h -10min

10,5km/h -1min

10,0km/h -1min

11km/h -1min

10,0km/h – 1min

11,5km/h – 1min >>>>>>>>>> ja 45 minuuttia kovaa nousevasykkeistä duunia takana.

Loppuverkka joko kävellen, kevyttä hölkkää matolla 15min tai pyörän selkään sama aika, sama ajatus.

 

Koko treeni yhteensä 2h 15min. KEHITTÄÄ VALTAVASTI, tarvitsee muistaa (!!) huolehtia palautuminen, ettei koko treeni mene kankkulan kaivoon.

Bon Appetit. Ilon kautta ja levänneellä kropalla!!

M-M ❤

Mainioista mainioin urheiluviikko.

 

Talviloma – saldo 22 tuntia, 7 päivää.

Greisiä peruskestävyys-mättöä.

Huh hei. What A wiikko. NIIIIIIIIN ihanaa. NIIIIIIIIN täynnä naurua ja hikeä. Aikaa treenata ja aikaa levätä. Niiiiiiiin mun loma ❤ I niin love it. Heitin kaikki velvollisuudet tilaan -odota, olen lomalla. Viime viikolla se toimi ihan 110, ullatus ? Ja nyt kun arki on täällä, niin kurotaan velvollisuuksia kiinni…. ihan on saanu typsy touhuta. Askaretta ON. 😛 Mutta viivähdetään hetki ajatustasolla vielä viime viikossa. 22 tuntia josta kaikesta treenistä 44% PK2 ja 22% PK1. Yhteensä siis yli puolet peruskestävyys treeniä. Sopivasti on ripautettu vauhtikestävyyttä mukaan ja hitunen myös maksimia. Kerrassaan mainio sisältö. Tässä tuntimäärässä ei ole mukana Nanon kanssa kävelyt, eikä tyttöjen kanssa ulkoilut, eikä moiskahiihdot, mitkä itse luen arkiaktiivisuudeksi. Että onhan sitä siinä.

 

Viikon lajikirjo oli pyöräilyä, juoksemista, hiihtämistä, uimista ja voimailua. Ihan niinku oisi triathleetin treeneistä kyse?? 😀 Se mistä olen erityisen mielissäni, niin mun tuli tehtyä 2h treenisettejä niin juosten, pyöräillen kuin uidenkin…. OBS / HUOM myös UIDEN sekä tietty useammastikin tuo 2h setti tuli hiihtäen. Olihan  se sentään hiihtoloma. Mukana oli myös voimailua ja kehonhuoltoa.

Pisin treenini oli neljän tunnin yhtäjaksoinen joka koostui 3h30min perinteisestä sivakoinnista ja 30 minuutin juoksusta sen päälle. Samalle päivää oli vielä puolen tunnin sali treeni ja tunti uimista, eli yhden päivän maksimi treeniaika oli 5 tuntia 30 minuuttia. Hyvin typsy jaksaa. Taitaa olla peruskestävyys tosissaanki saatu kuntoon? Kyseisellä pertsa retkellä mun hiihtoseuralainen ei kyenny lakata hihittämästä melkein koko treenin aikana, olen nimittäin totaalisen surkea pertsan taitaja. Mä olin kuule hätää kärsimässä ja ekaan kahteen tuntiin sain pumpattua hartiapankista kaiken mitä käytettävissä oli, sitten se tekniikka parani niinkö silmissä kun oli vaan pakko keksiä keino, kuinka laduilla edetä. 😀 😀 Naura vaan!! Niin minäkin tein. 😉 Olihan päänupille opettavaista…. ja siirtyminen epämukavuusaluelle (sellaisen lajin pariin missä oot emähuono, varsinki ku treenikaveri oli ihan suvereeni) oli hullunrohkeata – puhumattakaan mun lonkankoukistajista joissa tänään ollut sellanen viulunkielifiilis että ei oo todellista. Ne on todella kireät. Kuulitko??? —– Sanoin: KIREÄT. Vaan kyllä kannatti ja kivaa oli ja kroppa toimii kuin ihmisen mieli, näissä pidemmissä sessioissa. TYKKÄÄN.

IMG_2056[1]IMG_2061[1]IMG_2054[1]IMG_2059[1]

Jos joku ei tästä kaikesta heeboilusta tykänny, niin koti ei. / Eikä ehkees koutsi kun harjoitussuunnitelma ylittyi 200% ja sisältö oli jotain hevonkuttua, versus se :D, mutta tästä päivästä alkaen kiltisti ruodussa ja opetellaan tykkäämään epämukavasta, ensin kuitenkin levätään / Ja siivotaan tää koti 😉  /   Edelleenkin kodin kunnostus on totaalisen kesken, viikkosiivous tekemättä (yritän ryhtyä kohta) ja pyykit ei ole kulkeutunut kaappeihin, imuri huutaa käyttäjäänsä, ja muutama muukin rästihomma pysynyt rästissä.

Arvaa harmittaako???? Oikeesti???

NO EI KUULE PÄTKÄÄKÄÄN HARMITA. Mulla on niin hyvä mieli ja stressi on purettu. Tekisin uudelleenkin juuri näin jos jollain taikasormella näpäytettäisiin ajassa taaksepäin. KYLLÄ. Nyt on hyvä olla.  Pöytä on tyhjä, eiku pää on tyhjä. Laturi on täynnä positiivista virtaa. Uusi arki saa tulla, valmis olen, ollos hyvä!!

Suosittelen sydämestäni, tuhlaa aikaasi rakkaimpaasi, (itseesi) äläkä ikinä pode huonoa omaatuntoa. Sinä olet tärkeintä itsellesi.

 Tasapainoillen ja ollen oman arjen (loman) sankari ❤

//Miia-Maria

P.S. Eka lomanjälkeinen duunipäivä kohdattu. Volvo viety pajalla. Kontakteja hoideltu. Hammaslääkäri varattu ja imuri kaivettu esiin… Kyllä tämä tästä…. Levon merkeissä, ja superkompensaatiosta nauttiessa. Just nyt, mun elämä on laiffii!!!

 

Triathlontreenivinkki I

Paras peruskestävyys triathlontreenini pitkään aikaan.

Helposti pitkä treeni. Kevyellä kuormituksella. Palaudut nopeasti. Toteutus mielellään ulkona. Pyöränä voi toimia käytännössä mikä sinkula vain. Sään sattuessa (vaikka huonoa säätä ei koskaan olekaan) ei niin houkuttelevaksi toimii myös sisätreeninä.              Wattbike + juoksumatto-yhdistelmä.

Triathlontreenivinkki I

Pyörä 30min PK 60-70% max

Juoksu 30min PK 60-70% max

Pyörä 30min PK 70-75% max

Juoksu 30min PK 70-75% max

YHTEENSÄ: 2 tuntia ja on sitten maailmanparasta lajitreeniä.

 

Huomiothan muuten että jos lasket maksimisykkeitä juoksutestillä tehdystä maksimista, niin vähennä siitä ensin noin 10 lyöntiä, saat laskennallisen pyörämaksimisykkeesi. Vaihtoehtoisesti jos olet polkenut testin ja pyörätestin maximi on 169 bpm niin juoksumaksimisi olisi kymmenen lyöntiä lisää, eli 179 pbm.

Eikun treenaamaan siitä, hopi hopi – enjoy !! 🙂

 

//Miia-Maria

Kuulostaa kehittymiseltä ?

Mun autolla oli aamuaikaiseen (7.30) huoltoaika, webasto päätti alkaa sauhuamaan, niin sen korjausta oli tiedossa Hämeen Autosähkössä. Ennakkoon kerrottiin että varautua noin kolmen tunnin autottomaan ”tilaan” 😀 Ompa vaikeeta 😀 Jotenkin ei järki leikannu että olisi voinut lähteä Apparalle sivakoimaankin, (DAA) mutta varustin itseni siis ihan perus juoksulenkki kamoihin.

IMG_1929[1]

Harjoitussuunnitelmassa on valkulta ollut luova tekninen tauko joten sain toteuttaa treenin sisällön suhteen omaa harkintaani. PK pitkis oli hyvä ja varma suunnitelma. PK ei tuu tehtyä koskaan liikaa, ja PK:lla et voi mokata mitään….. Seuraavia treenejä… Palautumista…. Ajatuksen mukaisesti siis aamujuoksupitkis. Lähtiessä meno oli kankeata ja monoista jalkapohjan anturoihin hiertäneet vesikellot haittasi rentoa askellusta…. Kroppa oli työläs saada virkoamaan. Sitkeä taaperrus alkoi tuottaa tulosta ja noin 30minuutin lenkkeilyn jälkeen oli kiva lämmin, verkkainen fiilis kropassa. Jatkoin taaperrusta silti vielä toisenkin 30min. Pidin siis ekan tunnin sykkeet alueella 60-70% maksimista. Tämä nopeutena tarkoittaa mulla piirun verran reippaampaa kuin etana 😛

IMG_9531

Liikkuessa kun ajattelen aina ja maan kauhiasti kaikkea niin keksin yhden valkun kanssa käymäni keskustelun jokin aika sitten. Että kohta on töpsöttelyt muisto vain, että kohta aletaan juoksemaan. Että turha kisoissa toivoa juoksevansa puolimaratonia kahteen tuntiin jos harjoituksissa juoksee sitä koko aika kahteen ja puoleen. Että sitä saa, mitä tilaa. Jos Salmen neiti on asettanut ajallisen tavoitteen niin tavoitteeseen yltävää vauhtia täytyy jalkaa alkaa vain totuttamaan. Ei se toivomalla se muutos tapahdu, juostava on!! Kärsittävä on. Kestettävä!! Kestettävä kipua. Uskottava että kyllä kestän. Juostava, ei haaveiltava. Kestettävä sitä juoksemista nainen!! Ei mikään musiikkia korvilleni-setti. Tällaiselle ikuiselle mukavuusliikkujalle. Valkku on reilu mies ja puhuu asiat niin kuin ne on ja niin että ne ymmärtää. Aina en suinkaan pidä sanotuista lauseista….. Ja sen koen reiluudeksi että vaikka maksan palvelusta, en maksa myötäilystä, maksan asiaan paneutumisesta. Siitä että valkku miettii treenien sisältöä juuri minun tarpeisiin. Ihan sama vaikka välillä saankin lunta tupaan…. Mies on hyvä. Suunta on ollut hyvänaikaa hyvä, ja luottoa on.

Tästä keskustelusta silti rohkaistuneena, päätin seuraavan tunnin ajaksi nostaa sykkeitä hiukan ja lähdin tavoittelemaan 70-75% juoksua maksimeistani. PK se olisi edelleenkin mutta rohkeammin sinne PK2:lle sykettä vieden. Tämähän nosto laittoikin askeleeni rullaamaan ja juoksusta tuli helppoa. Suunnattoman & järkyttävän vaivatonta,ja helppoa ja nopeus. Ja NOPEUS jengi!!! I fly.(No en 😀 mutta mun tasolla kyllä) Se oli siellä 6:20min/km huitteissa tasamaalla. Vielä meno hidastui ylämäkiin (loiviinkin) mutta SILTI!! Aherrus tuottaa tulosta, ja tämän havaitseminen tähän väliin nosti muuten motivaation jälleen huippuunsa!! Kahden tunnin juoksemisen jälkeen laitoin loppuverkan ajaksi kävelyksi, oli senverran kaamee ylämäki (Jaakonkatu) kavuttavana,että kävely oli erinomainen ajatus 🙂 20min kävelyä paikkaan A ympyrä sulkeutui ja ilokseni ajoitus meni aivan nappiin sillä sielä se Volvo odotti mua korjattuna, ja hyväntuulisiahan me oltiin molemmat!!

Tiivistetysti:

  • haaveista todeksi!! mistä haaveilet?? ryhdy rohkeasti raakaan työhön niin haaveet tulee todeksi!!  WISH IT !!
  • sinä itse, ei kukaan muu!! vakuuta itsesi, sinä pystyt, ja haluat niin paljon että teet sen !! haaveita kohti, varmasti !! Näe itsesi siellä maaliviivalla, antaneena parhaasi !!DREAM IT !!
  • Suunnittele. Organisoi. Tee. Toista. Treenistä toiseen. Viikottain. Kuukausittain. TEE niin onnistut! DO IT!!

 

IMG_1922[1]

Säännöllinen treenaaminen ja suunniteltujen treenien toteuttaminen alkaa tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Tulkitsen että viikkorytmi tuntuisi toimivalta. Uinnin vasemman reppanan käsiveto on piirua vaille automaatio, pyöräjalka olisi kestävämpi, juoksujalka reippaampi. Kuulostaa kehittymiseltä ?  ja tuntuu törkeen hyvältä. Mennään näin siis eteenpäin, ei haittaa mua. 😀 Vaikka sabluunaa itteasiassa hiukan viilataankin, ei mennä ihan justsillään entisellään eteenpäin…. Liian kauaa ei voi hinkkaa samoja settejä…. uusia tuulia kropalle, niin päästään jälleen uuteen virstanpylvääseen.

Iloa treeneihisi. Treenaa. Syö. Lepää. Toista ahkerasti. Siitä se rakentuu!!

Miia-Maria ❤

Loma ja loppukesä 2015 160

 

 

Pyöräilijän tärkeimmät lihakset

Pyöräilijän tärkeimmät lihakset ?

Tekisi mieli sanoa että poskilihakset. Se että käytät niitä ja annat hymyn viipyillä korvissa asti kauan ja usein. 😀 Enkä varmasti kauhean väärässä olekaan, vai mitä fillarisiskot?

On toki oikeastikin tärkeitä lihaksia, joita vahvistamalla sinusta tulee parempi pyöräilijä. Äkkiä ajatellen pyöräilijä tekee työtä jaloilla, eikö? Siellä on vahvasti pyörityksessä mukana koko takareisilinja, kyllä (!) myös etureisi, pohkeet, hoitavat omaa postiaan. Yläkroppa tekee tärkeätä työtä, mutta itse sanoisin että kaikkein tärkeintä työtä tekee keskivartalon lihakset. Ne usein ovat myös ne lihakset jotka surkastuvat / huonontuvat käyttämättömyyteensä. Unohtavat mitä oikein pitikään ?? Jotta nämä lihakset ja hermotus siellä säilyy olemassa, niitä lihaksia täytyy läpi vuoden pitää hereillä, vahvistaa, monin eri tavoin. Siellä on selkälihakset, vatsalihakset, kylkilihakset sekä syvät vatsalihakset, lonkankoukistajat liittyvät tiiviisti tietenkin tähän kokoonpanoon.

Vahva ja kestävä keskivartalo jaksaa pitää ajoasennon yllä pidemmissäkin koitoksissa ja kannattelee kroppaa, antaen pyörityslihasten ja hapenoton tehdä omaa hyvää työtään optimaalisesti. Kun ajoasento säilyy hyvänä, pyöräily myös tuntuu hyvältä. Sanoisin siis että kaikkein tärkein lihasryhmä pyöräilijälle on keskivartalo.

Vahvista keskivartaloa monin eri tavoin. Kaikki lankutukset, perus, kyynärnoja, sivuttain, yhdellä jalalla, ym ym. Ne KAIKKI ihan loistavia. Kahvakuulan tai painon kierto puolelta toiselle, toimii. Selkälihakset, lisäpainoilla, oman kropan painolla. KYLLÄ. Lähesty asiaa sekä toistojen että voiman kautta. Paljon toistoja ja kestävyyttä coreen, toisaalta kyllä se puhdasta voimaakin tarvitsee.

 Pyöräilijän vahvistava keskivartalo-treeni:

Tee pari-kolme kertaa viikossa, joko juoksulenkin tai pyörälenkin päätteeksi, tai yhdistettynä sali / kahvakuula treeniin. Lämpimillä lihaksilla. Setin läpi vieminen kestää vajaa 30minuuttia. Vahvistaaksesi, haasta itsesi, isoin painoin, viimeiset toistot saa todella tuntua ja irvistyksen kautta. Kesäaikaan, kisakauteen kandee siirtyä ylläpitävään, riittää vähemmän, ehkä kerta viikkoon / kahteen, lähinnä aktivoimisajatuksin, useammin toistoin, pitää keskivartalossa yllä tuntumaa. Tässä treeni, ole hyvä:

Kahvakuula:

kuulan kierto keskivartalon ympäri (20 X vasen ja 20 X oikea) X 2

kuulan kierto pään ympäri (15 X vasen ja 15 X oikea) X 2

tuulimylly (isommalla kuulalla) (5Xvasen ja 5Xoikea) X3

puoli istuvasta asennosta kahvakuulan (isompi) kierto vartalon kummaltakin puolelta (10 +10) X 3

SELKÄ, makaa vatsallasi ja kannattele yläkroppaa, hallitse se ja lähde tekemään oikean käden vapaauinti liikettä. Tee 15X vaihda käsi ja jälleen 15X toista tämä setti yht 3X

LINKKUVEITSI 15X 3-5 jos olet tässä jo hyvä, ota lisäpaino mukaan, nilkkapainot + kahvakuula 🙂

LANKUTUSSETTI:

1min suorin käsin

30s kyynärnojasta

30s + 30s nosta oikea jalka ilmaan ja vaihda vasen

30s + 30s käännä kylkilankkuun oikea + vasen puoli

1min perus kyynärnoja lankku

30s lankku suorin käsin

 

Kiitos, jos kokeilit, kerro ihmeessä miltä se tuntui? Vain 30 minuuttia ja tekee eetvarttia…. Minä siis olen vilpittömästi sitä mieltä että pyöräilijän tärkeimmät lihakset löytyvät keskivartalosta. Maaliskuu on loistava kuukausi antaa ajatusta paremmalle keskivartalolle. Se on sitä jotain mitä tehdä, odotellessasi ulkokautta. Tule vahvemmaksi. Entistä nopeammaksi. Malta viipyä trainerin selässä ja polje ne avaintreenit. Ei mene enään kauaa kun päästään tuulettaan takatukkaa, ja nauttimaan talven sisätöistä.  😀 Tsemppiä treeneihin. Iloa. Lunta ja aurinkoa.

Kesää 2015 119

t:Miia-Maria ❤

Alku & loppu

Päättynyt. / Vuosi Specialized Women’s Ambassadorina

Ajalla on taipumus kulua vauhdilla, eikä viimekään vuosi poikkeus ollut. Vauhtia ja suunnattomasti tilanteita. Hyviä ja huonoja. Naurua ja kyyneleitä. Edustusvuoteni on päättynyt, kuulkaa kaikki. Tästä lähimmät tiesivätkin ja naiset pyörittää fb-ryhmässä asiasta kyllä keskustelua vuodenvaihteessa oli. Itse muistin että päättymispäivä olisi ollut viime vuoden loppu 31.12.2015 mutta tuossa muutama rivi alempana seisoo 30.1.2016. Yhtäkaikki. Loppu mikä loppu. Pyöräily herättää hyvin voimakkaita tunteita, sen sain tuta ja oppinut olen. Kunpa konkaritkin pystyisitte ajatella että kaikki pyöräilijät, tällaiset ilonkautta-tyypit ei vaan oikeasti näe sitä isoa kuvaa. Jotkut meistä kuten itsekin tunnen olevani on niin pienellä peellä kirjoitettu pyöräilijä teidän vuosikymmeniä lajin parissa olleiden kanssa joita ylöspäin katson ja aidosti ihailen. Suuri ilo ja kunnia ollut saada tutustua teihin. Kiitos!! Kysy, niin vastataan. Opi kun opetetaan. Siinä kaksi kantavaa lausetta. Paljon tuli tehtyä. Paljon jäi kesken ja paljon jäi myös toteuttamatta. Tein silti parhaani niistä lähtökohdista jotka oli, näissä olosuhteissa mitkä annettu. Aika on rajallista mutta parhaani yritin.

Viime vuosi toi huisin paljon pyörittäjiä naisten keskuuteen lisää ja siitä olen tavattoman onnellinen. Naisten oma vertaisryhmä toimii hienosti kuten ajatukseni oli ja siellä puhutaan naisten suulla, naisten ajatuksin pyöräilystä, toki vähän pyöräilyn vierestäkin.

Ulkokauden naisten pyörälenkit kun löytäisivät paikkansa siellä maakunnissa! Olkaa rohkeita, lähtekää naisporukalla, ota sinä joku, juuri sinä siellä, vastuu ja kutsu mimmejä mukaan, ja hei kun menette, niin sovittakaa vauhti hitaimman mukaan! Tehkää siitä yhteislenkistä kaikille niin hieno, että jokainen teistä odottaa kuin kuuta nousevaa milloin taas porukalla menette. Jutelkaa, naurakaa, kahvitelkaa, jätskitelkää. NAUTTIKAA. Parempikuntoisille lenkki voi hyvin toimia pitkänä alivauhtisena kroppaa huoltavana, jollaista yksin todella vaikea polkea, muille PK 1 tai PK2. Kaikille kuitnkin sellainen vauhti jossa pystyy juttelemaan ja matkanteko on vaivatonta ja mukavaa.

Tämä blogi tullee vaihtamaan muotoaan lähipäivinä ja lauseet ja ajatukset Spessun Ambassadorista tulee jäämään allekirjoittaneen muistoihin.

Kiitän tämän myötä kaikkia. Ilo on ollut minun puolellani. Jatkossakin puoleeni voi kääntyä. Opastan ja autan mielelläni.

Kiitos Nordic Specialized. Kiitos Specialized.Kiitos pohjoismaiden muut Amabassadorit, eritoten Viron Jaanika ❤ Kiitos Pyörämyynti Hatunen Piia & Pauliina. Kiitos seuralleni; Tawast Cycling Club. Kiitos ystäville, tutuille, pyörittäjille, mukanaeläjille. Kannustajia kiitän. Asioissa on aina toinenkin puoli, eikä tämäkään poikkeus ollut. Jos olet toimistani pahoittanut mieltäsi, pyydän vilpittömästi anteeksi. Ja halaankin jos tulet sen minulle tunnustamaan. Tarkoitus ei ole ollut.

Pyöräily on hieno laji. Sen pariin on kaikki tervetulleita. Ei ole merkitystä millä ajat, kunhan ajat, ja se että se on PYÖRÄ.

while we wheely,

Miia-Maria

 

salmi.miiamaria1@gmail.com

Instagram:miiamariasalmi

Fb: Miia-Maria Salmi

Naisten oma pyöräilyryhmä: Naiset pyörittää

Naisten pyöräilyblogi: http://www.naisetpyorittaa.com

 

Tämä blogi kertoo minun vuodesta Specialized Women’s Ambassadorina. Pesti alkoi naistenpäivänä 2015 ja päättyy 30.1.2016. Tämän pestin kantava ajatus on kannustaa naisia pyöräilemään. Yhdistää pyöräilyä haluavat harrastamaan, sekä yhdistää pyöräilevät naiset pyöräilykulttuuriin. Saada aikaan naisten omia ajolenkkejä. Ajoporukoita. Järjestää yhteistyössä alueen jälleenmyyjän, minun tapauksessani Hatusen pyöräilyliikkeen erilaisia klinikoita esimerkiksi renkaanvaihtopajaa, satulanvaihtoiltaa, mielessäni myös toteuttaa luento sisällöllä, tule paremmaksi maantiellä (?). Toukokuu on naisten pyöräilykuukausi. Se avataan tiimiajolla 2.5.lauantaina. Seuraa ilmoittelua fb ryhmässäni. Facebookissa on perustettuna myös ryhmä M-M Pyörittää, nykyisellään ryhmän nimi on ”Naiset pyörittää” Joka on vain pyöräileville, tai pyöräilemään haikaileville naisille. Olet näillä meriitein sinne lämpimästi tervetullut! Kautena 2015 pyöritettiin hyvin mutta 2016 me pyöritetään vielä paremmin<3

Pyöräilyasia.

”Pyöräily on yksinkertaista toimintaa, josta nauttii yli miljardi ihmistä kaikkialla maailmassa, ammattilaisille se on hyvin tieteellinen urheilulaji. Jokainen tekninen parannus polkupyörän tehokkuudesta ja pyöräilijän vaatetuksen aerodynaamiikasta aina joukkueen treeniohjelman tehokkuuteen voi ratkaista Ranskan ympäriajon voiton.” -Pyörä ja ihminen-

Jokainen tuosta yli miljardista pyöräilijästä on aloittanut pyöräilynsä samaan tapaan horjuen, hoiperrellen ja jopa kaatuillen. Sitten he ovat harjoitelleet, oppineet, treenanneet ja kehittyneet. Joillakin on lahjoja ja/tai niin paljon sitkeyttä ja intoa, että ajavat pyörää jopa työkseen ja sitten on niitä jotka pyöräilee pyöräilemisen ilosta ja sitten on niitä jotka pyöräilee syystä, töihin, kauppaan jne. Itse kuulun tuohon pyöräilynilosta pyöräileviin. Se vaan on niin hauskaa. Siinä on vauhdinhurmaa. Se on helppoa. Se ei ole aikatauluihin sidottua. Ja se tekee susta paremman ihmisen.

Pyöräily on sosiaalista, mutta se on myös poliittista. Sillä on vaikutusta ihmissuhteisiin mutta yhtälailla yhteiskuntaan, ympäristöön ja toki siihen yksilöön. Mitä sinä valinnoillasi edustat? Minä edustan yhdessäoloa, tekemistä, lajista ilon irtiottamista. Vaivattomuutta. Ajattomuutta. Riemua ja iloa.

Pyöräily herättää voimakkaasti tunteita eri ikäpolvissa. Siellä on kuiluja. Siellä on sanomattomia. Siellä on hienotunteisuutta kuin myös häikäilyä. Mutta ennen muuta siellä on yhteenkuuluvaisuutta. Pyöräilijät tervehtivät toisiaan ohi ajaessaan. Jos olet pyörinesi tienpenkalla, pysähtyvät kysymään avuntarvetta, auttavat kyllä. Kun ajavat ohi, heittävät tsemppitaputusta olalle ja kannustavat; ”hyvin menee”. Pyöräilijät kokevat olevansa kovasti samaa sukua….

Mun sanomani on kevään 2016 kynnyksellä. Jos olet aina haaveillut vaan et ole rohjennut; nyt on sen aika!! Ajatuksista tekoihin. Pyöräilemään. Ulkoilemaan. Tule vain. Meillä on kivaa pyöräilyporukkaa jo koossa, mutta hyvin vielä sopiikin. Tule ja osallistu niin tulet tutuksi. Ihan ensimmäiseksi tervetuloa fb-ryhmään naiset pyörittää mukaan.

Blogin uusi nimi on harkinnassani…. Olisiko sinulla lukijani toiveita?? Mistä toivoisit minun bloggaavan?? Nimiehdotuksia ? 😀 Olisiko nimi englanniksi vai suomeksi?  Kuuntelen ajatuksiasi mielelläni.

Pyöräily sydämessäin… ja auringonpaiste!!

M-M ❤

 

These are my hoods.

Tässä on mun mesta <3.

IMG_9895[1]

Talvitreenikausi on polkaistu käyntiin. Jiihaa! Vaikka ensimmäinen 25minuuttinen vedosta ei todellakaan tuntunut jiihaalta alkuunkaan. Ohjelmani mukaan olisi pitänyt polkea 60minuuttia +30km/h, mutta trainerin päältä se oli niin hankalan tuntuista, ja ahdisti ja happi loppui, että päätin höllentää omalla luvalla. Vedin sitten kaksi kertaa 25minuuttista, väliin puhaltelin 10minuuttia. Kuten jo tunnustin, eka veto oli vaikeata, jalat ei löytäny pyöritystä, vastus oli mahdottoman tuntuista hakea kohdilleen ja syke huiteli järkky korkeuksissa… Jännittikö mua oma seura (?) sekin mahdollista, älä naura,  vai mikä oli… En ymmärrä, mutta tuon tauon aikana palaset loksahti paikoilleen, sain kammet pyörimään ja syke löi siinä VK haarukassa mukavasti. Vauhtia löytyi tokasta vedosta sellasta päälle 31km/h. Fiilis nousi heti 100%. Minä tulen pystymään!

You’ll be surprised to know

how far you can go

from the point where you thought

it was the end.

Eli vaikka kuristaa, ahdistaa ja tuntuu vaikealta, jaksa jatkaa. Kyllä se palkinto sieltä tulee eteen.

IMG_9898[1]

Jaksetaan puskea siskot!!

//M-M ❤

Pretty insane MtB training.

Ihan mieletön maastopyörä treeni.

Napsin niin paljon kuvasatoa meidän porukkalenkiltä, että annankin kuvien puhua puolestaan. Iloa. Naurua. Aurinkoa. Samanhenkistä seuraa. Eipä sitä muuta täydelliseen lauantaihin oikeastaan mielestäni tarvita. Tällä kertaa ei sanoja, vain kuvia. Olkaahan hyvät,

IMG_9691[1]
Specialized testipäivä Hatusella. Menossa mukana polkupyörämyynti Hatunen, Sonja Kallio ja Jukka Vastaranta Specialized Medilaser Mtb Team ja Specalized suomen jälleenmyynnin edustaja Eki Vainikka, sekä Specialized Women Ambassador: Minä 🙂
IMG_9815[1]
IMG_9816[1]Jukka vastaranta heippailee iloisena aamusella. Mikä on hymyillessä, aurinko paistaa ja loistavaa seuraa 😉 ?? Mageet tarrat Vainikan Ekin autossa…. kelpaisi omaanikin 😉
 

IMG_9811[1]
Odottava tunnelma. Lenkille tekisi jo niin mieli.
IMG_9807[1]
Jukka Vastaranta, Niki ja Sonja Kallio.
IMG_9812[1]

IMG_9809[1]
Ketä meitä nyt kaikkia oli??? Minä ja Sonja ja Jukka ja Joonas ja Niki ja ja ja. Naisedustus alivoimalla 3/15.
IMG_9808[1]

IMG_9700[1]

IMG_9731[1]

IMG_9714[1]
Yhtä hymyä. Pyöräily tekee sielulle hyvää. That is for sure. 🙂
IMG_9709[1]IMG_9717[1]IMG_9708[1]

IMG_9722[1]

IMG_9767[1]
Sonja Kallio ja minä. Toinen meistä polki heittämällä polun Tenholan linnavuorelle ylös ❤
IMG_9814[1]
Tenholan linnavuorelle pikku huilitauko. Iloinen puheensorina ❤

IMG_9734[1]
Rennosti nautiskellen, auringosta ja seurasta.
IMG_9743[1]
Lenkiltä löytyi sopivasti kaikelle kaikkea, helpompaa baanaa, mutta oli myös jyrkkiä nousuja, laskuja, teknisempää, kivikkoisempaa, juurakkoisempaa, pujottelua jne.
IMG_9769[1]
Lenkin jälkeenkin hymyilytti, kumpaakin. Minä ja Specialized Rumor Expert. Kädessäni muuten superihanat pinkit spessun ajohanskat.
Pysy liikkeessä, pysy motivoituneena. Anna tulen palaa rinnassa!

Aurinkoa,

M-M