Planking makes goods.

Lankuttaminen tekee hyvää.

Lankutushaaste on nyt kestänyt yhden viikon ja 4 päivää päälle. Se tuntuu tekevän todella hyvää. Joka päivä kaksi minuuttinen tuntuu kuin vahingossa, tuovan kaivattuja apuja vapaauintiini. Eilinen ensimmäinen oikea uinti treenini jossa annoin matkan taittua. Vaparia apuvehkeillä; räpylöillä, pullari + snorkkeli- yhdistelmällä ja lättäreillä, sekä ilman apuvehkeitä. Uiminen oli kohtuu kivaa ja melko helpon tuntuista. Ongelmallista on nyt kyetä tietämään mihinkä ja miten se pää kiertää, ja että onko ne mun jalat nyt suorana vai ei. Käsiveto sitten taas, ainakin  itsestä tuntuu, että oisi loksahtanut paikalleen. Ainakin uiminen alkoi tuntui lapa-/selkälihaksissa ihan erilailla kuin aiemmin. Joka kolmannella hengityksen otin nyt työnalle. Onhan se kumma jos en opi hengittämään både och.

45minuuttia ja 2500metriä. Tykkään.

Viivyin vedessä siis koko tunnin mutta PolarV800 näyttää tehokkaan uintiajan ja kertoi mun edenneen tuolla lailla.

Tästä innostuneena aamupyjama lankutukset. Jippii ja jee.

1 * 2min

1 * 1 1/2min

1 * 1min

1 * 1/2min

IMG_9663[1] IMG_9664[1]

Yhteensä 5 minuuttia. Tänään oisi hyvä chaanssi rykäistä päivän lankutusenkat  jos vetäisisi iltapyjamat, toiset 5 minuuttia….. Hurr. Taidanpa yrittää? Ai niin ja kaksi sanaa: tauti kuali. Se meni pois, se on käsitelty, ja moon niin tyytyväinen.

Torstai iloa ja onnistumisia,

M-M

Alleviate rumors forest paths

Huhuilua metsäpoluilla.

Poronpolkaisu 2015 ja rennot seuraveljet, sellainen työnaisen lauantai. I.H.A.N  P.A.R.A.S.

IMG_9636[1]

Ekaa kertaa järjestetty Poronpolkaisu keräsi mestoille noin 200 maastofillaristia. Tawast Cycling Clubin jengiä oli pyydetty poluille mukaan turvaamaan matkan jatkumista ja olemaan läsnä jos mitä pulmia poluilla jengillä olisi ollut. Sen puoleen onnistunutta. Ei yhden yhtäkään autettavaa. Wohoo. Mutta kuinka mun päivä poluilla sujui?? Tekisi ehkä mieli kysyä, ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä :D” ???

Jospa sitä sitten liukenisi poluille…. Eiku hetkinen niin mun satulahan on irti! Voisiko joku auttaa?

Ja niin ihana seuraveli kaivoi välineet pakun perästä ja kiristi mun satulan. Ja nostettiin sitä vähän. Olli kun oli minimaastokurssilla männä viikolla kertonut että maasturin satula saa olla samassa tasossa kuin mitä pitää maantielläkin, niin samassa syssyssä säädettiin korkeus, noin näppituntumalla. Ja hyvä tuli. Oikein hyvä. Mun retken mantra saattaisi hyvin kuulua näin:

I never make the same mistake twice.

I make it like five or six times,

you know,

just to be sure.

Liikkeelle mars.

Lähdin omaan tahtiin polkuilemaan kun kaverukset J & T poikkesivat vielä Munnukan jutuilla huoltoteltassa. Sanoivat tulevansa kohta perässä. Nostelin keulaa tunnollisesti. Aika painava keula (!) Ja mietin mennessäni oikeita ajolinjoja. Jonkun perässä on helppo ajaa, senkun ajaa siitä mistä se edellä mennytkin, joka todennäköisesti on oikein hyvä valinta. Näin kun miettii itse parasta vaihtoehtoa, meinaa naisihmiselle tulla päätöksentekokriisejä nanosekunnin välein. Hirvittävän stressaavaa. Itseasiassa. 😀 Polkuja riitti ja fiilis oli silti hyvä. Juomingit oli repussa ja letku tuli tuohon oikealle olkapäälle, mä imin ja purin joka kerran kun halusin juoda ni kovemmin ja hanakammin, ja  ihmettelin pääni puhki kun sain nestettä kitusiin tuhannesmillin sadasosan. Noh, ehkä tämä juomareppu annostelee hiukan säästeliäämmin? Ja mennä sitkutin etiäpäin. KUNNES. PITKOSPUUT. Viertä vai päältä? Hjälp. Päältä. Woooooooouuuh. Aika liukasta. Älä hengitä. Älä vispaa. Polje. Ei niin pienellä. Isompaa silmään – ja polje tyttö! POLJEEEEEE. Ja skädäm maankamaralle PUMPS. Ja avointa hekonaurua. Määää tein sen. Mää herrat poljin ekaa kertaa pitkospuita. Enkä hengittänyt kertaakaan sen 500metrin aikana. Ventovieras herraseurue sai kuulla riemutilitykseni. Hähhhäh! Mä poljin ne. Kunnes mun seuraveljet pörähti selkäni taakse ja kerroin tämän saman setin heille. Olkaan taputusta. Hyvä, hyvä. Satuinpa siinä ihmetellä kun juomista tulee niin vähän. Seuraveli näytti omaansa, ja kauheella suihkulla  tuli siltä juomista, mä näytin omaani, niin TIP. TIP.TIP. Kunnes seuraveli J tutkaili ja ropaili ja kysäsi että imaseppas nyt ja kas, munkin juomaletkusta suihkusi juomista!!!! Se oli ollu lukko asennossa se juomapää. Sissos soikoon mua! Kahvia tekisi mieli. Missä niitä kaffepaikkoja oikein oli?? Ehkä 6km päässä??? Lähdetään katsomaan.

Matka jatkuu 20km >

IMG_9653[1]IMG_9652[1]

Pitkospuita ja hengen pidätystä. Hitsi kun seuraveljiltä homma käy. Näitä sietää harjoitella. Pyhät lupaukset… Ne jotka unohtuu kun kotiin pääsee. Matka jatkuu. Melkein kaikki ylämäet saan tunkata. Alamäissä alan olla jo melko rohkea. Paitsi jos joku erehtyy sanomaan jonon hännille… ”Sano M-M:lle tosi paha että tulee varoen”. Siinä kohtaa menee pupu pöksyyn ja hyppään jaloille. Ellen ole siis kaatua tupsahtanu sitä päätöstä ennen. Yhdessä alamäessä teen jonkin ajovirheen ja TUMPS, pötkähdän nurin seuraveli J:n syliin!?! Kyllä. Pyörineni kaikkineni. Ei satu. Paljoa. Ja eikun eteenpäin. Ja eteenpäin ja vielä vähän. Ja siellä se kaffepiste löytyi. Mutta. ei mitään gluteenitonta tarjottavaa.  Grillimakkara tai TUPLA-suklaa on vaihtoehdot. Onko vaikea ajatella kumpaan valinta taipui? Kaffe ja mhmhm… KYLLÄ. Taisi tyttö ja tiesikin. Siinä kohtaa kun olin ollut liikkeellä aika kauan tuli ekan kerran mieleeni, että miten ihmeessä en miettinyt evästyksiäni ollenkaan? Mitä oikein ajattelin?? Kuin ihmeen kaupalla asioiden  sujuvan??? Niin vissiin. :O. Nopeasti santsikuppi ja hei huuto. Voidaan juu jatkaa.

IMG_9650[1]

Ehkäpä 24km ja lautalle kappaleen matkaa. Siitä polkua alas herrojen perässä, ja TUMPS. Kellalleen sinne tutkimaan maaperää, ja komia yleisö seurasi tapahtumia siellä alhaalla. Jos olisin kuullut niin uskon että seuraveljet alkoi jo ääneen ihmettelemään, että mikä on kun neiti ei pysy pystyssä pyörineen? Lautalla  oli kovasti harmoninen tunnelma. Siellä on aina. Lautalla on lupa vaan olla, ja hengähtää. Ihana hetki. Rantaan ja pyörän selkään. Mistä se nyt menee se 50km lenkki?? Tätä kummasteltiin opastustaulun edessä ja ei oikein asia selvinnyt, niin ajateltiin että seurataan nyt sitä 30km lenkkiä ja pidetään silmät auki. Hiljaisuuden vallitessa polku vietti eteenpäin, Miusku muksahteli ja nousi ylös ja jatkoi, ja muksahti ja jatkoi jne. Ja kohta sillään oltiinkin lähtöpaikalla takaisin. Wrooom?!?!

30km maastoiltu.

IMG_9640[1]

Mistä sinne 50km lenkille pitikään mennä? Kartanlukua ja ihmettelyä. Pikainen visiitti hotellihelpotukseen ja eikun pyörän selkään ja tutkimaan. Seuraveli E lähti kaveriksi. Ankaraa tutkimista ja etsimistä ja löytyihän se. Eka kilometri hyydytti kyllä sillä polulla hymyn. Kaaduin mojovasti ja löin mojovammin oikeanpuoleisen  pakarani satulan kärkeen ja ai pojat se sattui. Ja sattuu valitettavasti vieläkin. Komea mustelma komeilee siinä muistona. Jossain kohtaa siinä alkoi ihanat havumattopolut, ja upea kangasmetsä. Tieosuus oli ehkäpä raskaampaa poljettavaa kuin polku.  Meille sanottiin että lisälenkillä saa lättyjä. Lättyjä ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Me vaan poljettiin. Nälkä kurni masussa, ja alkoi olla ihan WELLDONE-fiilis. Saisipa niitä lättyjä ja kahvia, tai mitä vaan? Kunnes ah så siinä se oli, partiolaisten partioima lättypiste. Vaan ei gluteenittomana mitään tarjolla. Voi pettymys. Mielessäni vedin pienet itkupotkuraivarit, ja sitten nopea typsyn kasaus, matkaa oli vielä poljetavana.Asennetta Miusku. Asennetta!  Pannukahvia kuitenkin oli ja se maistui hyvältä. Nälkä ei tavallaan pitänyt vatsan täytteestä. Hetken aikaa siinä taukoiltiin kunnes jatkettiin Melkuttimen kiertoa. Ihan upeata. Kerrassaan mahtavaa maastoa ja maisemaa. Minä tosin aloin olla jo niin ankara nälkäkurki että ei mitään rajaa. Kilometri eteenpäin päästiin maantielle, ja siellä mun oli tehtävä seuralleni tunnustus; saattaa olla että kohta muutun murjaaniksi ja kovasti kurjaksi, nälkä on hirvee ja reidet löllöö. Ärsyttää. Johon sain sukkelan ja spontaanin vastauksen, ”ei haittaa, mä pistän sitten isompaa silmään ja otan etäisyyttä” :DDDD. Ja me poljettiin. Vitsailtiin ja toivottiin, ja poljettiin. Vihdoin tultiin kohtaan josta saatiin eurolavan päältä kääntyä MAALI-paikalle. Yhtä hymyä. Nälkä. Nauratti. Mittarit seis. PolarV800 kertoi että 55,8km polkuja nieltiin, peruskestävyydellä keskisykkeen ollessa 120. Ihan bueno. Aikaa kului reilu 5h.

Retken evästys oli siis 3 mukia kahvia ja pikku pala TUPLA-suklaata. Ei hullu, mä oon pöljä ja -todellakin. nälkäinen. Suuntasin siis suorin tein hernekeitolle ja kerran oli gluteenittomana leipää tyrkyllä, otin mukisematta ja söin. Olin ihan hiljaa ja vaan söin, 4 desilitraa hernekeittoa, kaksi voileipää ja mukillisen maitoa. Muutama minuutti perään sain ruokaseuraa, vaan minä olin jo aterioinut. SLURPS, oli hyvää. Jälleen kerran tuli todistettua: nälkä on ihan paras mauste.

Säätöähän tuo maastopolkuilu mulla on. Säätämistä ja muksahtelua. Rohkeutta ja varmuutta lisää ja samassa suhteessa vauhtia niin parempi tulisi. Lisää kilometrejä alle… Kuka lähtee kaveriksi??

Kiitos paljon Poronpolut & Melkutin. Kiitos TCC seuraveljet T & J. Ja erityiskiitos E:lle 😉

Ensi vuonna uudelleen, mutta otan vain paremmat ajotaidot mukaan. Lupaan.

**M-M & Specialized Rumor alias ”Huhu”

P.S: Lenssu / poskiontelotulehdus alkaa olla muisto vain, ja sille peukku.

Nopeammaksi pyöräilijäksi?

Tulla nopeammaksi pyöräilijäksi?

Kesä 2015 077

Konsteja on tieten monia. Varmasti niin monta kuin on huippua pyöräilijää ja heidän valmentajiaan. Sitten on vielä sanainen joukko sohvalta huutelijoita, jotka epäilemättä tietävät kaikesta kaiken. Mutta ei jäädä siihen. Minä olen pyöräilijä. Rakastan sitä hommaa sydämestäni. Hyppään usein ja mielelläni pyörän selkään ja annan tuulen tuivertaa ja ajatuksen lentää. Olen tehnyt tätä tunnollisesti kolmen kesän ajan. Perustekeminen on kivaa. Se on helppoa. Vaivatonta. Ja se ON (!) valitettavasti  kohtuu hidasta.

Minun nautiskelija-minä on lyönyt itsensä todella pahasti läpi pyöräilyssä. Minun joka soluun on pesiytynyt sanasta pyöräily mielioireyhtymä ”mitä pidempään, sitä hitaampaa”. Ja SILTI, olen ihan pokkana ajatellut että kyllä se fillari liikkuu sitten kun tarve on.

Tarve nopeampaan suorittamiseen on luonnollisesti kisoissa. Ja kuluneen kesän kisoissa keskivauhdit taisi jäädä järjestään karvan alle sen haamurajan 30km/h. Taisi?? Mitäpä jos ihan vaan kohtaisin tosiseikat? Nykyaika onneksi mahdollistaa tiedon nopean ja helpon esiinkaivamisen.

Elikkäste, näin on poljettu:

Vierumäki 40km **** 25,8km/h

Lahti triathlon 40km **** 28,3km/h

Joroinen 90km **** 28,3km/h

Tahko 90km **** 28,3km/h

Tour de Helsinki 140km vuonna 2013 27,72km/h ja tänä vuonna (-15) 27,54km/h. Nuo TdH on siinä mielessä vertailukelpoisia kun ajoin molemmat käytännössä omassa rauhassa, niin noihin triathlon-kisa vauhteihin.

Tarkemmasta vertailusta helposti siis voin todeta, että se vauhti on ollut aika pitkästi alle 30km/h. Samoin kisojen keskisykkeet kussakin on selkeästi PK-tasolla. En siis saa puskettua itsestäni irti mikä ehkä otettavissa olisi?  Ja periaatteessa, olen omimmilla pidemmillä matkoilla. Keksiverto pyöritysnopeus minulla liikkuu siellä 90 ja 100 välissä, ja tähän olen itse tyytyväinen.

Asiaan on nyt tartuttu, ja ensi kesän vauhtia on lähdetty hakemaan. Mitä kautta?? Ihan puhtaasti sitä kautta että jos mielin tuon 90km ajaa alle 3 tuntiin niin sen keskivauhdin on oltava hintsu päälle 30km/h lyhyelläkin matematiikalla. Eli pyörätreeneissä lähdettiin totuttelemaan tuohon vauhtiin. Ensin poljin testitunnin. Lämmittelyn jälkeen laitoin kellon päälle ja tarkoituksenani oli ajaa 60 minuuttia, 1 tunti ja siis  1/3 osa puolimatkan pyöräosuutta niin kovaa kuin pystyin. Välittämättä sykkeistä, välittämättä oikein mistään muustakaan, vaan polkea sen mitä jaloista lähti.  Ja niin poljin. 50minuutin kohdalla jalat alkoi olla aika sipit mutta pyörä silti liikkui mukavasti. Lopputulema oli 30,22km/h sen tunnin ajan. Sykkeetkin sain VK:n puolelle. Olin tyytyväinen.

Tämän testin perusteella sovimme että pyrin polkemaan vastaavanlaisen tehotunnin kahdesti viikossa, mielellään ulkona tai sitten trainerilla. Kaikki muu tekeminen on huoltavaa ja matalasykkeistä tai voimaa. Näille PK-tunneille minulle ei enempää viikkoon pysty VK:ta tekemään jotta homma pysyy kehittävässä suunnassa, eikä tuhoavassa. Eteenpäin haluan. Ja palautumista seurataan tarkasti. Kovaa treeniä ei tehdä väsyllä ja/tai palautumattomalla kropalla.

Vinkki, riippuen missä kohtaa olet pyöräilyn kehittämisessäsi menossa, voipi olla että alkuun riittäisi esimerkisi 2 X 15minuuttia sinun tavoitevauhtia…. Tai yhden kerran 20 minuuttia. Peilaa tätä vähän omiin kykyihisi. Myös jos olet jo etevämpi niin määrittele myös siinä tapauksessa omien taitojen mukaisesti. Polje vauhtilenkkejä, lyhyesti mutta lujaa. Polje voimalenkkejä, joka ylämäki päättäen tietyllä nopeudella antamatta periksi. Polje maastossa, älyttömän hyvää koko kropan treeniä. Parasta lajinomaista ikinä!  Viihdy siellä pyörän selässä.

Keskivartalon on myös syytä olla kunnossa ja koskaanhan se ei ole liian hyvässä kunnossa, niin sen vahvistus erilaisten jumppaliikkeiden kanssa tottakai on ohjelmassa. Salilla voimaa reisiin, pakaroihin, kaikki kyykyt, yhdenjalan kyykyt, prässi, hack, maastaveto, rinnalleveto, ylös työntö, on loistavia. Ja ihan paras vahvempien pyöritysjalkojen treeni on voiman adaptoiminen sinne polkimiin, niin pyörällä alku lämppä, 30-40minuutin tiukka jalkatreeni ja sen päälle pyörittämään kampia tunnin ajaksi, viimeinen 5-10minuuttia jäähdyttelyä. Muutamakin tällainen setti niin avottis!!!

Toinen loistava jos vain pääset WATTBIKE:a polkemaan, neuvoo välittömästi pyörityksestäsi, jalkojen mahdollisesta toispuolisuudesta, pyörityksen oikeellisuudesta ylipäätään, niin tervemenoa sitä polkemaan. Meillä Tawast Cycling Clubissa on tänä talvena tämä mahdollisuus, jonka yhteistyökumppanimme Vanajanlinna meille suo. Siellä nähdään ❤

Tärkein kaikista.

IMG_9530[1]

Yksi haastava treeni ei vie sinua perille. Tarvitaan toistoja. Säännöllisyyttä. Yksi vetotreeni nyt ja toinen keväällä ei tee sinusta, eikä minustakaan nopeampaa pyöräilijää. Muistan siis viikottain viedä itseni mukavuusalueen ulkopuolelle ja vinguttaa sitä kettaria niin että tuntuu. Jos tuntuu että yksin on liian hankalaa, eikä saa hommaa alkuun sitten millään, niin ota itsellesi pyöräkoutsi (kysy). Se ei ole sen tavattomampaa kuin PT salitreeneissä, tai niin muodikas juoksuvalmentaja juoksemisessa. Oman tsempparin kanssa se liian haastava treeni muuttuu itsesi kokoiseksi, mahdolliseksi. Ja mikä tärkeintä kehityksesi kehittyy. Tavoitteet tulevat luoksesi. Sinä….. ja minäkin (!) onnistumme.

Success demands five things:

  1. hard work
  2. sacriface
  3. struggle
  4. faith
  5. patience

Kohti kesää ❤

Tsemppii!!

M-M

Ill have to rest.

Sairaana on levättävä.

IMG_9616[1]

Poskiontelotulehdus pukkas sitten päälle. Antibioottikuuri ja kortisoninenäsuihke on nyt just ne parhaimmat kaverit. En ole elämäntapaliikkujissa poikkeus. Arjen pysäyttäminen sohvalle on vastenmielistä. Kaikkien asioiden ei tarvitse, eikä kuulukaan olla kivaa, niinpä maanantaista alkoi lepojakso. Ei suinkaan vapaaehtoisesti ja itsepäätellen, ei,ei,ei. Enhän niin viksu likka ole. Kyllä sieltä koutsi otti puhelua ja kuunteli jutustelua 30 sekuntia ja tuumasi sitten että nyt ei yhtään millaistakaan treeniä, vaan pelkkää lepoa kehiin ja mars tohtoriin. Niin kiltti sentään, että tottelin ja toteutin. Täällä sitä niiskutetaan ja pidellään sohvaa kera kauhutrillerin. Aika kuluu juu, vaan ärsyttävän hitaasti.

Ruokavalio part II alkoi tänään. Jipii! Eka setti pudotti painoa sen pari kiloa. Elän tässä asiassa mieluummin lyhyemmissä seteissä kun ajattelen asiaa loppuelämän juttuna. Joillekin se ajatus tuo sisäisen rauhan, mulle ajatus loppuelämästä, (missä tahansa asiassa) aiheuttaa hengenahdistusta. Hiirenaskelin ja tiikerin rähinällä!

Mun uimatiimissä alkoi lankutus-kampanja viime sunnuntaina. Vaikka kaikki muu liikunta on stopattu terveyteen parempaan. Lankuttaa silti voi. Eikö? Kohti vahvempaa uimista. Haaste on lankuttaa 2 minuuttia 2 viikon ajan, joka päivä. Jos yksi päivä jää välistä, lankutetaan rankkariksi 5min. Jos 2 päivän unohdus > 10min. Saa lankuttaa yhtäjaksoisesti, tai erissä. Pääasia että lankutetaan niin että tuntuu. Uimakoutsin mielestä oikea asento on selkä suorana (ei notkolla tai kaarella) jalat ja selkä samassa suunnassa jalat yhdessä. Tuntuu muuten sitten hippasen hapokkaalle. Kokeilehan jos uskallat. Lankku haaste 4/14 check!

Jos viikonloppuun mennessä parannun niin ajatus on lähteä spessulla poluille lauantain Lopen poronpolkaisuun. Eiku sormet ristiin ja pää tyynyyn, ja nenä kiinni dekkariin. Kyllä parannun.

**

M-M

Just about.

Melkein perillä.

Ruokaremontti päivät olisi 13/14 done syömisten osalta. Toisaalta helppoo. Toisaalta ei niin helppoo. Keskittyä pitää. Suunnitella. Ajatella asioita eteenpäin. Mukissa odottaa vielä kuuma tee ”olet ihana”, jostakin se hyvä fiilis on kaivettava… Vaikka lukea teepussin narusta 😀  sitä siemaillen kerron  mitä moon pistäny merkille.

Tämä kohta kaksi viikkoinen on jatkunutkin syömisten osalta melko mallikkaasti. On helppo toteuttaa tuttua kaavaa. Olen erittäin orientoitunut aina maanantaista torstaihin. Perjantaina ote meinaa höllätä, ja perjantaista sunnuntaihin joutuu olla älyttömän tarkkana että ruokapyörä pyörii niinku kuuluu. Jännä. Varmaan aiemminkin oon käyttäytynyt melko löysin rantein loppuviikon ruokailujen osalta?? Nyt asian havaitsin. Perjantaihin kuuluisi niinku palkinto kovasta duunin puurtamisesta. Viikon läpiviemisestä, selviämisestä. Hyvistä kaupoista. Kyllä syitä löytyy 😛 Lauantaihin se kuuluisi muka yhdeksi osaksi rentoutumiseen tai sunnuntain pitkiksen polttoaineeksi (???) Ja älyttömän helppo oisi herkutella överit ja sitten kuitata hiilariöverit, överijyystöllä. Ruma sana, eikä tarkoita sitä, vaan tätä perus kestävyysjampparin viikonlopun parasta hetkeä. Piiiiitkäääääää kestävyyssuoritusta, 2 tuntii…. 3 tuntii…. puolipäivää…. koko päivä…. Tiedäthän? 😀 How silly, niinpä, mutta luulen etten ole ainut nainen joka ostaa hikoilemalla herkkuhetkiä ?? Ennen näin, ei enään.

Kauppa nimeltä ”Ruohonjuuri” on ollu varhemmin mun ”terveydenmekka” ja oon osoittanut kunnioitusta lähes kaikkia sen liikkeen myymiä tuotteita kohtaan. Kunnes mun vanukas-harharetken syvempi tarkastelu osoitti että sieltäkään ei voi ostaa ja syödä mitä vaan. Niin tylsää kuin se on…. Sillä vanukkaalla pärjäsi muuten oikeasti iltapäivästä kotiin ja 2 tunnin juoksulenkin…. Että saattoipa se aika tujakan energiapitoista ainetta ollakin. Ei siis toiste sille kipolle. Lupaan.

Veden juominen sujuu tyylipuhtaasti maanantaista torstaihin, perjantaina se alkaa hiipua, ja hiipuu aina sunnuntaihin asti, kunnes taas maanantai aamusta on oikein hirmu iso jano, ja tosi kiva juoda. Outoo. Eikä sillä, eikä millään…. Pistin vain merkille.

Autoilevan ihmisen hyvä välipala ei ole mikään simppeli juttu. Sitä sietää miettiä ja varautua jo heti aamusta – mielellään. Sillä iltapäivän nälkä tulee ihan yhtä varmasti kun se iltapäivä. Jos ei oo varautunut, tulee hermojen kiristys ja lipsahdusvaara, ja se ei oo kivaa. Kenellekkään. Tarkoitan.

Semmoisia moon pistäny merkille.Ai niin ja lenssu sai mut. Sadalla voltilla kimppuun niin ei siinä voinu yhtään mitään. Nyt niiskutetaan, ja aivastellaan, ja huilaillaan. Pahus! Sitäpä hyvinkin.Mutta minkäs teet??? Järkeviä ratkasuja on puhdas nolla.. Täytyy siis antaa kropan parantua ja treeni-innon nousta. Onpahan aikaa kaikelle rästihommeleille….

vuosi 2014 148 IMG_9590[1]

Mä tiedän mikä itseäni ärsyttää…. mutta mikä Nanoa??? Myötätunnosta?? 😀 Oh Dear.

Melkein perillä 14/14 haasteessa, tähän se ei jää,  lisää tarvitaan onnistuneita päiviä, viikkoja.

Muista Miusku. Kesä 2016 & Pinkki Unelma ❤

//M-M

Mind, groovy animal.

Mieli, jännä eläin.

Eilen oli nuhainen, kähäinen, jotenki vetopois päivä. Aamu sujui hyvin mutta päivän mittaan mun alkoi tekeen ihan hirveästi mieli lettuja. Suggestoin sen taitavana tyttönä protskuletuiksi. Hähää. Oon eri epeli neuvottelemaan mun takamieleni kanssa. Mutta, jotta, koska ja kun mun syömisistä ei päätä tällä hetkellä minä itse, eikä takamieli niin täytyi pukea tämä ajatus riveiksi, ja eikun messengeri laulamaan, sormet ristiin selän taakse ja kaino uikutus ilmoille. ”Mun tekee niin paljon mieli protskulettuja ja rahka tulee korvista, saanko tehdä iltapalaksi niitä?” Odotusta. Hiljaisuutta. Tuijotusta. Miten perustelisin tämän?? Vaihtokauppaako –  Vaihtokauppa toimii usein, eli ei bataattia päivällisellä, vaan prostkulättyjä iltapalalla, bliide bliide…. Ja räp, räp. (Ripsien räpsytystä ja anova katse) Olin niin valmis iskemään takaisin, kunnes kuuluu kirkas ”BLING”, se, joka kertoo että Omppu vastaanotti messengeriviestin. Ja sydän tykyttäen lukemaan….Mun tekee niitä lättyjä ihan törkeesti mieli- ajattelen ja luen: ”Selvä. Tämän kerran.” ”Oho. Oikeesti? ”  Mun ravintokoutsi on ehkä jostain taivaasta…. Tai mä en ehkä tiedä vielä kaikkea 😀 Näillä fiiliksillä silti tällä hetkellä.

Got you LUPA. Yes. Yes. Yes.

Maistelin tätä lupaa hetkenaikaa. Kaivoin ainekset pöydän kulmalle valmiiksi. Ajattelin että kun tulen uimatreeneistä niin on sitten nopea lätyt pyöräyttää. Kasasin uimavarusteet, söin päivällisen, päivällistiskit tiskattuani pakkasin lättyainekset kaappiin takaisin. Mun meni fiilikset. Aivan totaalisesti. Plätyt ei ollutkaan neuvotteluvoitto pirskatti vieköön. Himo hiipui jonnekin. Pöh ja pah. Ja niinpä kilttinä ja ruodussa vetelin sen rahkasötkötyksen iltapalaksi ja kävin tyytyväisenä nunnumaan.

Ihmisen mieli on kuulkaa jännä eläin.

Nyt taipuu päivä 7/14 iltaa kohti. Miten sitä voikaan olla onnellinen pienestä ( SUURESTA) asiasta?? Kun syö oikein, niihin tarpeisiin mitä on, on tää valtavan hieno tunne. Paino tirisee alaspäin, maltillista omaa tahtiaan, ja kuinka hyvä olo masussa on. Ilmapallomaha ei ole tipotiessään, mutta tipopienempää turvotus on todellakin. Ja se ajojahti. Herkkuja ei tarvitse ansaita. Syö mitä pitää, ja treenaa sen mikä vie eteenpäin. Järkyttävän tehokasta.

Ni. 🙂

Tsemppii hei sinne ruudun toiselle puolelle.

Niiiiii….in. Juuri Sinulle ❤

Sinnillä eteenpäin. Kaksi viikkoa. 14 päivää ei ole myöskään minun elämästä niin paljoa. Pystyn, kun ajattelen että pystyn.

//M-M

vuosi 2014 009

Attitude is everything.

When life give’s you lemon, make lemonade.

Make it work!

IMG_9491[1]

Luin tämän lauseen hetki sitten ollessani hammaslääkärissä, joku naistenlehti se oli. Se jäi mieleeni soimaan, ja aamun kevyellä köpsöttelyllä se iski kuin metrin halko. Totta. Asenne se on joka ratkaisee. Minä itse. Ei kukaan muu. Ne muut on ihania olla olemassa, okei joskus myös ärsyttäviä, mut onneksi mun elämässä ärsyttäviä on ärsyttävän vähän. Itse teet ne jutut, tai olet tekemättä. Turha on itkeä, miksi toi, miksi en minä !?!? Laita asiat onnistumaan! Ne mihin ei voi vaikuttaa, täytyy oppia sietämään, kestämään, ja jos se on mahdotonta, voi vaihtaa maisemaa, ja katsoa onko siellä asiat omaa itseä miellyttävästi. Eikö?? Kylvä positiivisuutta, älä negatiivisuutta. Tee huonoista asioista hyviä. Älä jätä elämässä sijaa niille huonoille, ei ne oo sen väärtejä. Hyvällä!!! Ei pahalla. Käytä sun asennetta.

Mun ruokavalio-projekti vaati aivan järkyttävän suuren voimanponnistuksen että se lähti raiteilleen. Voin sanoa, että siihen tarvittiin kaikki se tahdonvoima mitä mussa ei oikeasti enään ole ja vähän enemmän. Tarvittiin asennetta. Tarvittiin oikeita sanoja, oikeaan paikkaan. Tarvittiin tukiopetusta kiperään tilanteeseen. Tarvittiin asiaan keskittymistä. Uskallan epäillä että tämän minun ravintokoutsinikin lujuutta kokeiltiin, en tiedä, en ole uskaltanut kysyä, mutta nyt tilanne näyttää hyvältä. Syön oikeata ruokaa, ja ihanan paljon, treeni kulkee ja kroppa palautuu oikein hyvin. Tosin päälle meinaa joku orastava lenssu pyrkiä, sillä tämän päivän kettarin vingutus täytyi vaihtaa maltilliseen jolkotteluun. Ihminen, myös minä on jännä eläin. Väitän, että itselläni on olemassa tietotaito oikeisiin ruokailuihin ja syömisiin, koulutukseni kautta mutta myös pitkällisen itseoppimisen ja tiedonjanon kautta. Itseään on vain niin mahdottoman vaikea laittaa ruotuun. Sitä ei niin kuin jaksa. Ei huvita. Sitä ei näe itseään niin tärkeänä että ottaisi ja miettisi ne jutut. Vai mitä mieltä olet? Tässäkin tapauksessa, ei maata mullistavaa uutta, pientä fiksausta ja määrien tarkistusta ja tadaa!!! Kroppa toimii ja paino tippuu. Mii todellakin laik ❤

Ravintokoutsi heitti että yrittäisin 14 päivää pitää suunnitelmasta kiinni. 14 päivää on vähemmän kuin 3kk jollaisen paketin satsasin. 3kk kuulostaa loppuelämän ankeudelta. 14 päivää kuulostaa siltä että jokainenhan tuohon pystyy. Ja yksi lause ” jos siihen pystyy muutkin niin en epäile hetkeekään ettetkö sä kykenis”. Niinpä. Aion kyetä. Eletään viidettä päivää, päivän paremmalla puolella, tänään numerot pääsen kirjoittamaan 5/14.

Tähän samaan sumaan, aloitin myös uuden harrastuksen. Crossfit tulee tämän syksyn ajan ainakin korvaamaan salitreenit. Kovaa mutta kivaa. Tehokasta. Lyhyessä ajassa laitetaan tapahtumaan. Tykkään. Ja kroppa saa kaipaamaansa herättelyä, ja erilaista liikettä, tekee sen että puree jälleen toi kestävyystreenikin erilailla. Ja näitä treenejä pääsee tekemään hei aamuaikaiseen, mikä on aivan loistojuttu.

Monessa asiassa valaistumista siis tapahtunut. Härkää on tartuttu sarvista ja on ryhdytty. Asenteella! Jos minäkin, niin ilmanmuuta sinäkin. Go girl. Go boy. Just do it. Kestääkö härän selkäranka?? Päästäänkö päiviin 14/14?? Mikä voisi olla palkinto, ainahan tarvitaan palkinto, eikö?? Blingblinggiä vai urkkahommia??? Pysy kuulolla, ehkäpä se selviää. Hauis jäi muuten esittelemättä tässä taannoin… Räppään siitä kuvan kun satun sopiville mestoille. Ihan ”hän” kestää päivänvalon :D!

Make it work.

<3:lla

Miia-Maria

IMG_9413[1]

Carbohydrate is not the enemy.

Hiilihydraatti ei ole viholliseni..

Loma ja loppukesä 2015 587

Syömään opettelu on rankkaa. Todella, todella työlästä ja voimia kuluttavaa. Pitää muistaa syödä. Eikä riitä että syö, vaan pitää muistaa syödä oikeita asioita oikeassa kohtaa. Tätä on nyt harjoiteltu hmph aika kauan, jo monta viikkoa, eikä vieläkään nappipäivää niiden osalta.Huomaan että vaikeinta tuntuu olevan hiilareiden syöminen, joka sinänsä tällä kestävyysliikkumisella on oikeasti jopa vahingollista. Pitää syödä melko paljon, jotta kropan aineenvaihdunta toimii, jotta kroppa palautuu, jotta treeni puree. Jotta voi hyvin. Olen syönyt liian pitkään, aivan liian vähän minimaalisilla hiilareilla. Ja toisaalta juuri kesän alussa ruokavaliooni pesiytyi aivan liikaa rasvaa, ja liikaa leipää. Syytän yltiöpäistä kiirettä ja stressiä. Minä itte jää yleensä aina kaiken muun jalkoihin. En vain enään jaksanut miettiä ruokailuani, tein niin kuin aina, paitsi että jossain kohtaa unohtui että miten se oikein menikään. Pirskatti.

Pitää myös muistaa juoda. Paljon puhdasta, raikasta vettä. Pitää tarkkailla että juo riittävästi, että ei kerran aamulla ja sitten taas illalla. Pitkin päivää ja koko aika pitää juoda. Ja toki juosta veskissä, mutta se vähenee kun kroppa tottuu nesteen määrään.

Tässä sitä mennään käsikynkkää mun ruokaneuvojani kanssa ja opetellaan. 100% onnistumista odotellessa, kun arki rullaa ja liikkuvia palasia on melko monta. Haasteita on. Ei paria vaan ihan hitokseen. Silti lyttää hän ei.  Hellästi mutta topakasti tulee ohjeistusta. Yrittäisit? Ja minä lupaan. Söisit ne hiilarit, ne tekee sinulle hyvää. Ja minä uskon. Kunhan joku vain keittäisi ne kypsiksi, että kun menen töistä, ne odottaisi siellä. Ja ähäkuttikatti eilen keittämäni odottaakin tänään…. Eilen kun ne mokomat ei kerennyt lautaselle asti…. Toiveet korkealla. Ihan todella, itseni vuoksi, minä yritän.

Tuleekohan tänään tästä eka napakymppi??

Anna peukku?

Loma ja loppukesä 2015 635

Tsemppiä myös sulle, jollekulle, jos olet itsesi samaan urakkaan haastanut!! Tsemppiä hurjasti!!

//M-M 🙂

Cold as ice.

IMG_8701[1]

Lahti Triathlon perusmatka 1,5 / 40 / 10  lauantaina 1.8.2015.

Kylmää kyytiä.

Aamulla kotoa lähtiessä mittari näytti lämpöasteita kokonaista kymmenen. Puin villasukat crokseihin ja fleeceliivin päälle, pipa päähän ja eikun kisoihin. Askareita hoitaessa, pyörää ym kamppeita vaihtoalueelle jne… tuntui kovasti viileältä keli. Aallokko näytti Vesijärvessä melko hurjalta. Jos ei olisi ollut kisastartti näppäimillä niin minua ei olisi saanut veteen edes aseella uhaten, niin paljon tilanne houkutteli 😛 Kun aikaa olin varannut yltäkyllin  ennätin katsomaan kun täysmatkan triathleetit lähtivät aamu 7:00 omaa uimasuoritustaan tekemään. En voinut olla pohtimatta että jos he uivat ja he todella uivat (!) sen 3,8km samassa tilanteessa niin tottaihmeessä suoriudun 1,5km pätkästäni.

Näissä kisoissa startti ei tapahtunut niin minuutilleen, mikä tuntui oudolta, vaan eipä se haitannutkaan, matkaan siis päästiin viisi minuuttia luvattua myöhemmin.

Uiminen kovassa aallokossa oli kovasti erilaista mitä koskaan aiemmin uiminen oli ollut. Siellä mennessä ei pelottanut eikä jännittänyt, sain hengitettyäkin jotakuinkin. Toki tuli Vesijärveä juoduksikin jonkin verran. Haastavaa uiminen kyllä oli. Ja erityisen haastavaa oli suunnistaminen. Suunnistamisuinti-taitoni vaatii todellakin toimenpiteitä ennen kesää 2016. Uinnista puuttui rentous ja otetuntuma. Se oli hätiköintiä. Uusi tilanne hukkasi melkoisesti olemassa olevat taitoni. Byääh. Uinnin sykkeet oli VK:n puolella mikä todisti että kovilla oltiin. Aallokko sai kupolissa pyörimään, ja rantautuessa olinkin kevyesti merisairas. 42:13min

T1 5:10

Onneksi merisairaus jäi rantaan ja Rubyn luokse kavutessa ajatukset kääntyivät fillaroimiseen. Kylmän kangistama kroppa fiuden selkään ja menoksi. Tai laitoin ajatuksissani menoksi. Jalat ei vastannut komentoihin alkuunkaan. Lihakset oli kankeat. Minun oli kylmä. Virkoamiseen kului matkasta puolet. Viimeinen puolikas kulkikin sitten etten paremmin voisi kuvitella. Alkumatkan puuhastelu vei niin kauan että eipä tälläkään kerralla tullut kellotettua 40:lle kilometrille kunnon lukuja. Oman tasoni mukaisia lukuja siis. Kello pysähtyi pyöräilyn osalta aikaan 1:25:56h

T2 3:42

Newtonit jalkaan ja menoksi. Eka kilometri 5min 28s. Wou. Katselin kaukaa yhden mimmin selkää ja ihailin kevyen näköistä ja vievää tossua. Hetken päästä olin rinnalla. Siinä vaihdettiin muutama ajatus… mm että pissalle oisi päästävä… Juoksu jatkui rennon vahvasti, ei piipii-taukoa ja mimmi tuumi että ei pysy vauhdissani mukana… WHAAT??? Minun vauhdissa?? Kaikkihan minut pesee juosten mennen tullen, vaan ei tällä kertaa sitten kaikki kuitenkaan. Join jokaiselta tarjoilulta mukillisen vettä. Puolessa välissä oli pidettävä piipii-tauko erään suuren lehden alla. Anteeksi Lahden kaupungin puutarhuri ❤ Senkin jälkeen tossu nousi ja matka jatkui mukavasti. Koko kympin ajan juoksu tuntui helpolta, askel rullasi, tai ainakin se vei eteenpäin. Lantio pysyi hallussa. Minä nautin. Juoksin vahvasti ja nautin. Tein todella hyvän juoksun minun kykyihin nähden. Lukemat 56:46min ja Yippii !!

Kokonaisaika 3:13:52 ja tyttö yhtä hymyä. Nopeasti alun koleus ja kylmyys vaihtui sykähdyttäviin fiiliksiin ja kuumiin hikipisaroihin. Tämä on niin siisti laji, ja sen lajihan on triathlon ❤

IMG_8709[1]

Kiitokset kaikille kisasisaruksille ja  tsempanneille, kiitokset Minnalle kun joka välissä heitit kehiin super kannustusta. Tuntui hyvältä. ❤ Onnea pitkän matkan suorittaneille!! Onnea TCC:n hopeamitalisteille (Risto Koukkula ja Katja Kannonlahti) Olette kyllä huikeita!! Onnea paljon ❤ Vielä se joku päivä minäkin…..

Alkuviikko pappaloidaan ja mummoloidaan, ja otetaan kevyemmin. Mukaan lähtee silti ainakin  märkkäri.  Meinaan pyytää Tuffaa veneen puikkoihin merelle ja meitsi mereen uimaan…. Jonkun olen kuullut sanovan että kroppa tottelee kuria ? 😀 Täytyy siis kokeilla.

Wish it. Dream it. Do it. – ajatus kytee jo,

Miia-Maria

Failure recovery.

Tässä olen. Tässä juuri, kotikoneella. Olisin halunnut olla matkalla Enontekiötä. Matkalla kohti huippupolkujuoksu-tapahtumaa. Vaan what can I do???  Tämä asia on julki puhuttava, käärittävä tiukkaan sanomalehtikääröön ja haudattava pihan perille.

897

Elämä Joroisen puolikkaan jälkeen?? Noh, sunnuntaina riitti janoa ja nälkää pitkin päivää ja kiltisti kroppaa kuunnellen apuja annoin. Kävin myöskin lönköttelemässä joku 40 minuuttii. Sattui. Teki kipeätä. Meni kävelyhommiksi. Vaan josko joku kuonan hippunen liikkeelle?? Iltasaunassa annoin kylmä-kuuma hoitoja pitkän kaavan kautta, ja tuntuivatkin mukavilta.  Maanantai meni töissä, vika päivä ennen kesälomaa, mansikkamaalla, sitä perus diibadaabaa. En miettinyt koipia sen enempiä. Tiistaille oli sovittuna ”aamu”palauttavalenkki koutsin kanssa kello 10. Johon fiuhdoin fillarilla 20minsaa. Koutsi oli unohtannu (!) Ja viuhdoin samantein kotiin sen 20minsaa, ja kotoa köpöttelyä lenkkareilla 20min. Argh. Hirveän tukalaa… Mutta jollain tapaa en arvannut olla paikoillanikaan täysin kun kroppa tuntu että nestettä on sisällä joka tarttisi saada liikkeelle sieltä. Ja tätä asiaa todisti iltapäivän hieronta. Koivet oli kuin vesi-ilmapallot. Hieroja pyöritteli päätään jälleen kerran että jo on huonossa jamassa, ja aidosti ääneen ihmetteli että hän ihmeenä pitää jos tulevana lauantaina maastoultraa niillä pistellään…. Nauroin hiljaa sisäänpäin, kun en ääneenkään uskaltanu…. Näin olisi tarkoitus. Mutta siinä kohtaa jo minun kallooni hiipi epäilys.

Rekvisiitta aiheutti ahdistusta, auto vaati huollon, huollonpojat jousti ja ottivat ylitöinään sen. Auto oli täynnä kaikkea epäolennaista kamaa, joten sen ympärillä oli tanssahdeltava ja tyhjennettävä. Retkimurkinat. Juoksuliivin testausta. Sään puntaroimista. Juoksukamojen valitsemista…. Keskiviikolle olin sopinut La Sportvivan testingit Oldehorsen luo Tuusulaan. ja ne oli muuten niin namit kinttuun että retkitossuvalintakin oli ihan selvä. Illalla kävin polkulenkin niillä heittämässä. Tossu toimi. Nainen ei. Mies ilmoitti että työnsä pissii oikein huolella, että ei hän voikaan olla to-pe töistään pois. Vaihtoehtoja oli tyttöjen hoidolle puhdas nolla hetken aikaa. Kunnes puhelua retkiseurueen kanssa ja keksinkin että josko tyttöjä voisinkin kuljettaa pappalaan Ähtäriin, ja eikun puhelua kehiin. Papalle sopisi. Problem solved. Huh ja huh. Ahdistavista väännöistä toiseen on melko nakertavaa valmistautumista, jos yhtään tiedät mitä tarkoitan?? Väsyy enemmän kuin itse koitoksessa…. Onko koitos todella sen kaiken väärti?? Väsyneellä mielellä. Väsyneemmällä kropalla taivaltamaan viittäkytäviittä kilometriä?

IMG_1217

Tiistaista hierojalta lähdön jälkeen keskiviikkoon ilta kahdeksaan. Asia kypsyi. Polkulenkin jälkeen kuumassa suihkussa viivyttyäni tavanomaista kauemmin sain asian mietittyä. Istuin jalat ristissä suihkuhuoneen lattialla ja paruin. Miksi en ole enään nuori, tai edes hiukan nuorempi?? Miten minun kroppa ei toimi niinkuin ajatukseni tahtoo?? Tätä kohta keski-ikäisen Miuskun sydäntä raastavaa soopaa uikutin. Piste. Minusta ei ole lähtijäksi maastoultralle näillä jaloilla. Ei siinä olisi mitään järkeä. Vaaka kertoo että ylimääräistä nestettä on kehossa edelleen 3kilon verran. Palautuminen täysin kesken ja nylkkymiuskusta pyritään eroon, niin sinne hakemaan totaaliväsyä ja juurruttamaan nylkkyasennetta jalkoihin. Herää pahvi!

Hatunen 050

Ja eikun infoa seurueelle. Infoa papalle. Infoa miehelle. Infoa kisajärjestäjille. Infoa jaloille. Infoa koutsille. Työlästä on peruminenkin. Vaan todella huojentavaa. Olen häpeällisen ylpeä näin yön jälkeen itsestäni. Käytin järkeä tukalassa tilanteessa. Tuijotin tavallista enemmän omaan napaani. Teen asian koska se vaan on tässä kohtaa minulle se oikea. Se mitä minun kroppa tarvitsee, ja josta se tulee kiittämään. Näin uskon. Olen kommentoinut että elämässä on asioita jotka vaan on pakko. Tämä ei ollut sellainen. On erisävyisiä pakkoja. On se positiivinen pakko, kuten triathlonuinti 😉 Ja negatiivinen pakko, jota tulee vältellä kaikin mahdollisin tavoin.

Palautuminen ei siis sujunut hetta-pallas maastoultraa kohden toivotusti, ja näin se tapahtuma jää väliin. Muuta on jo viritteillä, mutta niihin mennään jos ja kun keho kertoo palautuneensa. Sillävälin meitsi tössöttää tyttöjen-juttuja ja huoltaa kroppaa, ja kasvattaa habaa. Ja ai niin, pihan perille täytyy käydä hautaamassa yksi sanomalehtikäärö… Teenkin sen heti. Tsau bellat ja bambit!!

***

Miia-Maria

202